Palapeli

Niin kauan itkin,
sisält hajosin.
Liikaa kärsin,
liian syvälle vajosin.

Siellä pinnan alla
nukkui hiljaisuus
ja vain suunnan kadottamalla
vois löytyä uus.

Niin tyyni pinta,
mihin ei kukaan kajonnut.
Mikä oli sen hinta
kun ei valehymy hajonnut?

Ja kaikki ne sanat,
jotka vaiennettu on,
kuin palapelin palat
on niiden määrä loputon.

Miten kaksi kättä
jotka hakee sylihin
voisi olla ymmärtämättä
et on tuska alla hymynkin?

Pimeässä kuljin,
onko se tie ihmisen?
Silmät pelosta suljin,
mut on pelkokin vain väliaikainen.